Otsikko ei liity millään tavalla meneillään olevaan terveyskeskusharjoitteluun, vaikka niin toivoisinkin. :D Olen Nivalassa kolme päivää harjoittelemassa valkotakkityöskentelyä: kliinisen statuksen tekemistä ja potilaan haastattelua. Tänään oli ensimmäinen päivä ja oli mukavaa, huomasin sen, että mitä pidemmälle opinnoissa etenen, mitä enemmän näen, sitä varmempi olen ammatinvalinnastani.
Tässä viimeisen viikon aikana mielessäni on painanut aika paljon homoseksuaalisuus ja suomalainen yhteiskunta. Vaalien alla kun on varsin helppo seurata erilaisia keskusteluja kun puolueet ja ihmiset tulevat esiintymään julkisuuteen varsin avoimin kortein. En oikein tähän väliin kylläkään osaa mitään kamalan fiksua sanoa. Haluaisin kovasti.
Nuotta järjestön kampanja löi viimeisen naulan arkkuun siinä suhteessa, että olen nyt päättänyt erota kirkosta, johon niin hartaasti olen kaikesta huolimatta kuulunut. Tosin muutaman viikon harkinta-aika on vielä kesken.
Katsoin juuri eilen teeveestä tulleen Kati Juuruksen dokkarin ja täytyy sanoa, että kosketti kyllä. Liekö johtuu siitä, että samaistuu niin paljon, vai siitä, että kun ymmärtää kuinka helpolla on päässyt. Jäin ehkä myös miettimään, että olenko sellainen homo, joka ylipirteydellä ja -iloisuudella yrittää saavuttaa hyväksyntää, toivottavasti en.
Minua vaivaa kysymys siitä, että onko suvaitsevaisuus subjektiivista? Tällaisen väitteen esittävät monet vaaliehdokkaat. En aluksi kyseenalaistanut sitä, mutta toisaalta nyt kun miettii, niin onhan tuo kahdessa joukkueessa pelaamista. 14-vuotiaasen kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa liittyen seksuaaliseensuuntautumiseen ei voi käsitellä kovin monella eri tavalla; Choose your side.
Haluan olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnan kehittymiseen. Pitää tosin ensin löytää sopiva foorumi tälle, ehdokasasettelu kun meni jo.
PS. Katsokaa dokumentti.
