Sed vitae!

Vöy! Jotenkin jaksan yllättyä ja olla ihan hirmu onnellinen siitä, että kehityn tiedollisesti ja taidollisesti lähes koko ajan. Toki tämän on oletuskin kun opiskelee, mutta jotenkin mä niin elän siitä. Jatkuva oppimisenhalu on mahtavaa, toki samalla uuvuttavaa, mutta painopiste ensimmäisessä.

Olin töissä lauantaina, kun työkaverit kuulivat, että siirryn kesällä lähihoitajan töistä sairaanhoitajaksi, niin sain heti harjoitella uusia juttuja. Ekaa kertaa i.m., eli lihakseen pistämistä! Tosi kiva, että työfrendit haluaa opettaa. Sit lääkkeiden jakoa, konsultaatioita, vastuuta etc. Mahtia!

Koulussakin on nyt jotenkin erilaista. Viime viikolla tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo ihan tosissaan, että riittääkö mun taidot tähän kouluun. Immunologian tentti oli jotain sellaista että huh. Mikrobiologia, biostatistiikka ja epidemiologia muutenkin tuntuu musta jotenkin seinäänpaiskaavilta. Hyvä herätys. Pitää alkaa opiskelee tosissaa, käytännössä perkeleesti. Siistiä!

Pelottavaa kyllä, suunnittelin tällä viikolla toisen väitöskirjani osatyönkin. En oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko, ei mun pitänyt koskaan tutkia mitään, "inhoan sitä". Lähden nyt keväällä esittelemään tutkimustani ensin Leville Metabolic Health Meeting -nimiseen kokoontumiseen ja myöhemmin sitten Rotterdamiin, ainakin toivottavasti. Melekosta. Mieletöntä!

Huomenna eka farmakologian luento! Jea!

?

Hell yeah!