Tykkään ihan hulluna tästä työstä. Kerrompa aluksi miksi. Olen oppinut miljoona asiaa, joita en varmasti opinnoissani näin hyvin näe. Olen oppinut katetroimaan, tekemään näytteistä viljelyitä, asettamaan nenä-mahaletkun, kirjoittamaan hoitosuunnitelmia, konsultoimaan, luottamaan. Tiedän nyt huomattavasti enemmän lääkkeistä, verikoetuloksista ja sairauksista. Osaan vaikka unissani ottaa EKG:n, sekä mitata verenpaineen Riva-Roccin menetelmällä. Tutuiksi ovat tulleet myös gastroskopia, colonoskopia ja erilaiset ultraäänitutkimukset, tiedän nyt miten parhaiten löytää uä:llä kohdan, jossa aorta abdominalis haarautuu iliaca suoniksi. Ja ennen kaikkea olen oppinut inhimillisyyttä, ymmärtänyt taudin ja sairauden eron.
Kaikki tämä saa minut nousemaan aamuisin epäinhimillisen aikaisin, jotta pääsen raportille kuulemaan miten potilaat voivat, oireet kehittyvät ja haavat paranevat.
Yksi huono puoli. Olen tullut siitä lähes riippuvaiseksi. Työvuorolistat toki hankaloittavat tätä asiaa hieman, mutta jos ylitöihin on yhtään aihetta, ne varmasti teen. Tämä ei lupaa hyvää ajatellen tulevaisuutta. Huomenna nousen seitsemänteen peräkkäiseen työpäivään, sen jälkeen vietän yhden vapaan ja jatkan jälleen. Ok, onhan siinä kuitenkin vapaapäivä! Palkkaa en ainakaan ehdi tuhlata kun ei ole vapaata, mutta en työtä rahan vuoksi teekkään.

Onneksi asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Olen myös oppinut tuntemaan ihmisiä, joiden kanssa voin puhua työstä ja nyt alan hieman jo itsekin huomaamaan, että liika työ vaikuttaa vapaa-aikaani, mielenterveyteeni ja ihmissuhteisiini. Tässä on nyt paikka aktiiviselle oppimiselle.
Kuuntele Pepi ihmisiä ympärilläsi, opi. Et ehdi itse tehdä kaikkia virheitä elämäsi aikana.
Onneksi kohta alkaa koulu. Ja laiskottelu. Tosin olen kertonut olevani käytettävissä töihin joka ikinen viikonloppu vuoden loppuun saakka...




